Heijastinpäivä muistuttaa heijastimesta
Lokakuun 1. päivänä vietetään valtakunnallista Heijastinpäivää. Tämä Liikenneturvan kampanjoima päivä on muistutus heijastimen käytön tärkeydestä.
Heijastimet on syytä ottaa käyttöön viimeistään nyt, näin syyskuun lopussa, kun aamuhämärät ja iltapimeät haastavat näkemisen liikenteessä. Jalankulkijoiden onkin hyvä muistaa käyttää heijastinta, mutta yhtälailla niin on myös autoilijan. Kannattaa nimittäin muistaa, että yleensä myös autoilija kävelee jossain kohdassa matkaansa jalan. Esimerkkinä mainittakoon kaupan parkkipaikka ja matka autolta kauppaan ja takaisin. Heijastimelle on siis monta paikkaa, jossa sitä kannattaa käyttää. Lisäksi heijastin ei ole tarkoitettu lapsille vaan yhtä hyvin aikuisille. Niin ja koiranulkoiluttajan on syytä muistaa varustaa itsensäkin heijastimin, eikä vain koiraansa.
Mieluummin överit kuin vajarit
Jalankulkijan on lain mukaan pimeällä ja hämärässä liikkuessaan käytettävä heijastinta. Nykysuositusten mukaan kulkijan olisi syytä käyttää kahta tai useampaa heijastinta, jotta erottuisi hämärästä paremmin. Heijastimet näkyvät parhaiten ja joka suuntaan, kun ne roikkuvat ja heiluvat vapaasti molemmin puolin jalankulkijan kehoa noin polven korkeudella tai ovat kiinnitettyinä vaikkapa ranteisiin (jousiheijastimet).
Heijastinkaupasta löydät jousiheijastimet sekä vapaasti roikkuvat heijastimet
Verkkokaupastamme löydät valikoiman erilaiset standardit täyttävät, CE-hyväksytyt ja Suomessa valmistetut heijastimet. Jos valikoimamme kaipaa mielestäsi täydennystä niin vinkkaa siitä meille. Pyrimme täyttämään asiakkaidemme toiveet siten kuin se vain on mahdollista. Vinkkejä otetaan vastaan osoitteessa info @ lifesaver.fi.